Autoilija pysähtyy aamuruuhkassa suojatien eteen. Pieni poika iso reppu selässään ylittää tien, katsoo iloisesti kohti ja nostaa kätensä kiitoksen merkiksi. Autoilijan velvollisuus on pysähtyä, lapsen ei siitä tarvitsisi kiittää, mutta silti hän sen tekee. Arvatenkin on tavan oppinut aikuisten toimintaa seuratessaan.
Kuinka hyvä mieli tällaisista pienistä arkisista eleistä voikaan tulla. Niiden vaikutuspiiri on paljon päivittäistä tapahtumayhteyttään laajempi – kysymys on toisen ihmisen kohtaamisen kulttuurista.
Ystävällisyyden kulttuuria lapsille
Sillä, miten huomioimme lapset ja nuoret arjessa, on valtavan suuri merkitys kaikille osapuolille. Lapsi vasta rakentaa maailmankuvaansa ja luottamussuhdettaan muihin ihmisiin. Jokaisen lapsen kohdalle osuvan aikuisen tulisi minusta pyrkiä tuottamaan hänelle luottamuksen arvoisia kokemuksia.
Kun esimerkiksi kadulla, kauppakeskuksessa tai missä tahansa tulee vastaan hymyilevä tai tervehtivä lapsi, aikuisen tulisi aina huomioida hänet vastaavalla ystävällisyydellä. Näin rakennamme yhteisöllisyyttä, jossa jo lähtökohtainen suhtautuminen toiseen ihmiseen on avoin ja myönteinen.
Lapsi aistii, havainnoi ja tarkkailee aikuisten käytöstä ja matkii sitä niin hyvässä kuin pahassa. Esimerkin näyttämisellä voimme vaikuttaa suoraan siihen, miten lapsi käyttäytyy suhteessa muihin. Tätä mahdollisuutta kannattaa käyttää harkiten ja vastuullisesti.
Kohtelias voi olla kiireessäkin
Sillä, miten kohtaamme toisia, olivatpa he sitten tuttuja tai tuntemattomia, on laajakantoinen merkitys sekä meihin itseemme että myös meitä ympäröiviin yhteisöihin. Kohteliaat, muita huomioivat tavat voivat parhaimmillaan levitä kuin itsestään. Ystävällisyys tarttuu. Syntyy sellaista toisen ihmisen kohtaamisen kulttuuria, jonka keskiössä on hyväksyvä ja hyvään pohjautuva asenne.
Toinen konkreettinen esimerkki: Iltapäiväruuhkassa autoilija jonottaa mahdollisuutta siirtyä päättyvältä kaistalta viereiselle. Kaikilla lienee yhtäläinen kiire ja yhtäläinen turhautuminen etenemisen hitauteen, mutta silti toinen autoilija jättäytyy taaemmas ja päästää vaihtamaan kaistaa. Autettu ottaa katsekontaktin peilin kautta ja kohottaa kätensä, kiittää.
Kenties moni ajattelee tämän olevan aivan tavanomaista ja itsestäänselvää käytöstä sekä liikenteessä että elämässä yleensä – siis toisen huomioon ottaminen ja avusta kiittäminen, mutta sitä se ei kuitenkaan aina ole.
Juuri siksi voi pienilläkin kohteliailla eleillä olla yllättävän suuri myönteinen vaikutus. Hymy, kiitos, ystävällinen lause tai ele – kaikilla näillä rakennamme yhdessä onnellisempaa arkea.