Joulussa tärkeintä ei ole kuusi vaan he, keiden kanssa sen äärelle kokoonnutaan. Näin on kirjattuna erääseen vuosia sitten hankkimaani jouluiseen pöytäkaruselliin, jossa lapsihahmot pyörivät kasvot hymyssä kuusen ympäri.
Kuinka osuvasti tuohon yksinkertaiseen toteamaan kiteytyykään joulunvieton yksi tärkeimmistä arvoista, yhdessäolo läheisimpien kesken. Silti merkityksetön ei ole kuusikaan eivätkä ylipäätään mitkään joulun ”materiaalisista kulisseista”.
Koristeet luovat tunnelman, johdattelevat muistojen äärelle, tuottavat iloista mieltä ja muistuttavat joulun sanomasta. Koristeet ovat eräänlaisia välttämättömiä lavasteita, joita tarvitaan, jotta koti voi muuttua arjen tilasta juhlan tilaksi.
Digitalisoituneessa ajassamme, jossa monista asioista ei enää jää fyysisesti kosketeltavissa olevaa jälkeä, koristeiden merkitys jopa korostuu. Etenkin lapsia ajatellen tuntuu tärkeältä pitää kiinni koristeisiin liittyvistä traditioista, joiden välityksellä siirrämme eteenpäin omaa kulttuuriperintöämme.
Pitkien perinteiden joulukoristeita
Juhlakoristelun historia ulottuu varhaisimpien sivilisaatioiden kulttuureihin, joiden piirissä koristeita tiedetään juhla-aikoina käytetyn. Tarkasteltaessa hivenen nuorempaa historiaa jo keskiajan joulunviettoon liittyi Euroopassa joitain yhä käytössä olevia koriste-elementtejä. Tällaisia olivat esimerkiksi nykyisten joulupallojen esikuvat omenat sekä kynttilät ja seppeleet.
Eri maissa joulukoristeisiin liittyy perinteitä, joita sukupolvien ketjussa sekä ylläpidetään että toisaalta myös ajanmukaistetaan. Nykyään yhä useampi esimerkiksi valitsee aidon kuusen sijasta tekokuusen, joka voi kestää käytössä useita kymmeniä vuosia.
Joulukoristeiden valintaan vaikuttaa kunkin ajan arvo- ja asenneilmapiiri, ja jotkut kokevat koristeet itseilmaisun välineinä. Kodin koristeet voivat siis kertoa ripustajistaan paljon – tai sitten ei yhtään mitään. Aina kun löytyy myös heitä, jotka eivät tule ajatelleeksi joulukoristeiden syvällisempää merkitystä.
Lasten tekemiä koristeita vaalitaan kuin aarteita
Monissa suvuissa lasten pieninä tekemiä koristeita säilytetään kuin aarteita, ja sen ymmärtää hyvin. Lapsen käsin askartelemia koristeita ei voi ostaa kaupan hyllyltä ja kutakin niistä voi maailmassa olla vain yksi uniikki kappale. Kun sama tuttu tonttukoriste jokaisena vuonna ripustetaan kuusen oksalle, voidaan samalla muistoissa helliä sitä jo kauan sitten isoksi kasvanutta pientä, joka koristeen kerran toi ylpeänä kotiin päiväkodista.
Tai vastaavasti, kun kirjahyllyn reunalle vuosikymmenestä toiseen asetetaan sama, jo haurastunut koriste-enkeli, voidaan palata oman lapsuuden arvokkaimpiin joulumuistoihin. Niihin kallisarvoisiin hetkiin, kun kaikki rakkaat kuten isovanhemmat vielä olivat läsnä. Juuri he, joiden kanssa kuusen ympärille kokoontuminen loi joulunviettoon sen kaikkein syvimmän merkityksen. Koristeita katsellessamme muistamme heitä lämmöllä ja kiitollisuudella.